07.04.2008 Kategoria: Valokuvaus
Selailin hiljattain kokoelmaani perhekuvista. Valitettavasti liian moni valokuva on olemassa ainoastaan digitaalisessa muodossa DVD-levyllä. Minun pitäisi ehdottamasti teetättää enemmän paperikuvia. Perhekuvien selailu palautti mieleeni miksi pidän niistä niin paljon ja miksi jotkin niistä voisivat vedota myös muihin ihmisiin.
12.01.2008 Kategoria: Valokuvaus
Vasemmalla oleva kuva on otettu Kreikassa Lesvoksen saarella Molyvoksen kaupungin edustalla. Oli myöhä ja olimme vaimoni kanssa menossa takaisin hotellillemme. Oli hyvin pimeää ja satama oli hiljainen. Huomasimme kuitenkin yksinäisen kalastusveneen työstämässä päivän viimeistä saalista. Ajattelin, että siitä saisi kiinnostavan aiheen valokuvalle. Näin kuvauksellisen näkymän ja valokuvasin sen, mutta valitettavasti lopputulos ei ole korkealaatuinen.
03.01.2008 Kategoria: Valokuvaus
Aloittaessani käyttämään aloittelijatason digitaalista järjestelmäkameraa olin järkyttynyt huomatessani, että kamerani ei suostu käyttämään salamaa korkeammilla suljinnopeuksilla kuin 1/200 sec. Aluksi luulin, että kamerassani on jotain vikaa. Kävin läpi manuaalia ja Internetmateriaaleja ja vastaukseksi löysin, että kamerassani ei ole nopeaa täsmäystä salamalle (ainakaan yhdysrakenteiselle salamalle). Aikaisemmin olin käyttänyt Sony DSC-F828 bridgekameraa, joka pystyy täsmäämään salaman kaikille suljinnopeuksille. Olin ottanut tämän ominaisuuden itsestäänselvyytenä. Luulin, että se oli jotain, mitä löytyy jokaisesta digikamerasta. Olin tottunut käyttämään salamaa täytevalona kuvatessani korkeilla suljinnopeuksilla (1/500 – 1/2000 sec) kovassa keskipäivän valossa.
18.12.2007 Kategoria: Valokuvaus
Noin neljä vuotta sitten Digital Photography Review -verkkosivustolla (ja muillakin sivustoilla) käytiin väittelyä siitä, onko Canon EOS 300D parempi kamera kuin Sony DSC-F828. Kameroiden keskeinen ero on siinä, että ensin mainittu on järjestelmäkamera ja toiseksi mainittu on bridgekamera. Molemmat kamerat julkistettiin samaan aikaan vuonna 2003.
23.11.2007 Kategoria: Valokuvaus
Digitaalisilla järjestelmäkameroilla ja monilla bridge-kameroilla valokuva voidaan tallentaa raw-tiedostoksi. Raw-tiedosto on se muokkaamaton kuva, jonka kameran sensori tallentaa. On olemassa useita kuvatiedostoformaatteja, joita käytetään digikameroissa Valokuvien tallennukseen. Vertaan tässä tekstissä raw-formaattia JPEG-formaattiin, joka on yleisin valokuvan tallennusmuoto.
14.09.2007 Kategoria: Valokuvaus
Valotus tarkoittaa digikameran sensorin saamaa valon määrää. Valotusta voidaan kontrolloida sensorin herkkyydellä (ISO), linssin aukolla (f-numero) ja suljinnopeudella. Käyn tässä läpi hitaan suljinnopeuden käyttöä, tai toisin sanoen pitkän valotusajan käyttöä. Pitkää valotusikaa voidaan käyttää erittäin mielenkiintoisten kuvien luomiseen. Pitkää valotusaikaa voidaan käyttää esimerkiksi kirkkaan kuvan luomiseen hämärässä valossa tai valokuvien liikkuvien kohteiden liike-epäterävyyden luomiseen.
28.08.2007 Kategoria: Valokuvaus
Camera Raw on Adoben Plug-In -ohjelma Photoshopille joka mahdollistaa raw-kuvien avaamisen. Raw-kuva antaa suuren värisyvyytensä ansiosta joustavat muokkausmahdollisuudet. Camera Raw -ohjelmasta löytyy Fill Light -säätö, joka nimensä mukaisesti tuo lisää kirkkautta valokuvan tummiin kohtiin. Camera Raw -ohjelman Exposure-toiminto ja Fill Light -toiminto voivat yhdessä pelastaa jopa raw-kuvan joka on osin alivalottunut ja osin ylivalottunut.
17.08.2007 Kategoria: Valokuvaus
Ollessani lomalla tykkään kantaa kameraani kaikkialle, mutta en aina jaksaa kantaa jalustaani johtuen sen koosta ja painosta. Haluan kuitenkin olla valmiina kuvaamaan pitkillä valotusajoilla jos erityinen tilanne tulee eteeni. Ratkaisuni on pitää aina pöytäjalustaa kameralaukussani. Kokemuksieni mukaan se on minulle erittäin hyödyllinen tarvike. Joskus se jopa pelastaa päivän. Olen kokeillut useampia pöytäjalustoja ja nykyään käytän Manfrotto 709B pöytäjalustaa.
10.08.2007 Kategoria: Valokuvaus
Siluetti tarkoittaa kuvaa jossa itse kohteesta näkyy vain ääriviivat ja se on yksivärinen. Siluettikuva on yleensä kaksivärinen kohteen ollessa musta ja taustan ollessa valkoinen. Yleisin kohde siluetille on ihmisen muotokuva sivulta. Siluettikuvia voidaan tehdä esimerkiksi piirtämällä tai paperista leikkaamalla, mutta tässä käyn läpi siluettikuvan luomista digitaalikameralla.
03.08.2007 Kategoria: Valokuvaus
Ottamalla monta valokuvaa ja yhdistämällä ne yhdeksi panoraamakuvaksi voidaan luoda kuvia, joissa on poikkeuksellisen korkea resoluutio ja laaja näkymä. Korkea resoluutio mahdollistaa korkealaatuiset suuret tulosteet.
29.07.2007 Kategoria: Valokuvaus
Lomaillessani Kreikassa Lesvoksen saarella päätin yrittää useasta kuvasta koostuvan panoraaman kuvaamista tosissani ensimmäistä kertaa. Olin lukenut aiheesta, joten ymmärsin panoraamakuvauksen perusperiaatteet.
19.07.2007 Kategoria: Valokuvaus
Muokkaamattomilla valokuvilla, jotka otetaan käyttämällä pientä aukkoa on välillä taipumus näyttää hieman pehmeiltä verrattuna kuviin, jotka otetaan suuremmalla aukolla. Pehmeys pienellä aukoilla otetuissa kuvissa voi johtua diffraktiosta. Diffraktio tarkoittaa aallon taipumista kun se ohittaa reunan.
Tarkastelen tässä artikkelissa diffraktiota digitaalisessa valokuvauksessa. Digitaalisessa valokuvauksessa diffraktiota tapahtuu kun valo menee kameran aukon läpi. En mene syvällisesti diffraktion fysiikkaan, vaan näytän joitakin valokuvaustestejä ja selitän mikä vaikutus diffraktiolla käytännössä on.
02.07.2007 Kategoria: Valokuvaus
Tarkoituksenani oli kuvata kesäistä luontoa, äitini Norfolkin terriereitä ja testata uutta Canon EF-S 10-22mm f/3.5-4.5 USM laajakulmaobjektiiviani. Yrityksistäni huolimatta en löytänyt millään sopivia kuvaustilanteita. Olin kuitenkin raahannut kuvauskaluston mukaan, joten halusin kuvata edes jotakin. Huomasin pihalla lupiineja ja päädyin kuvaamaan niitä Canon EF 70-200mm f/4L USM teleobjektiivilla. Tämä linssi tuottaa erittäin teräviä kuvia joissa on miellyttävä Bokeh.
19.06.2007 Kategoria: Valokuvaus
Auringonlasku vaikutti lupaavalta ja jäin kameran kanssa rannalle odottamaan sitä kaikkein otollisinta hetkeä. Aurinko oli laskeutumassa horisonttiin ja pilviä näytti olevan taivaalla juuri sopivasti. Auringonlaskussa pilvet on mielestäni ehkä se kaikkein tärkein elementti. Ilman pilviä taivas ei ole kovinkaan erikoinen auringon laskiessa.
12.06.2007 Kategoria: Valokuvaus
Mielestäni valokuvausta opetellessa kannattaa ensin opetella ottamaan teknisesti moitteeton kuva ja vasta sen jälkeen opiskella kuvan sommittelua. Valokuva on teknisesti onnistunut kun se on: terävä, oikein valottunut, oikeaan kohtaan tarkentunut ja sopiva syvyysterävyydeltään Tietysti näiden lisäksi voidaan ajatella muitakin tekijöitä, mutta mielestäni ne ovat vähäisempiä ja korjattavissa jälkikäsittelyssä.
12.06.2007 Kategoria: Valokuvaus
Aloitettuani valokuvauksen pohdin usein kysymystä: miten otetaan hyvä valokuva? Tutkin aihetta kohtuullisen paljon ja tulin seuraavaan johtopäätökseen. Mielestäni onnistuneita valokuvia yhdistävät usein kahdesta neljään tekijää, jotka ovat tärkeysjärjestyksessä: 1. Toimiva sommitelma 2. Korkea tekninen laatu 3. Oikea hetki 4. Kiinnostava kohde Näistä kaksi ensimmäistä ovat lähes vaatimuksia onnistuneella valokuvalle, mutta kolmas ja neljäs eivät välttämättä.
12.06.2007 Kategoria: Valokuvaus
Vasemmalla on valokuva Mallorcalta Palman katedraalista. Katedraalin rakentaminen aloitettiin jo vuonna 1230 ja sen rakentaminen kesti satoja vuosia. Miten tällainen kuuluisa nähtävyys tulisi valokuvata?