Kuva 1. Erilainen näkemys Palman katedraalista. Kirkas päivä mahdollisti käsivaralta kuvaamisen. Etualan tyttö on valaistu salamaa käyttäen.
12.06.2007 Kategoria: Valokuvaus
Kuva 1 on valokuva Mallorcalta Palman katedraalista. Katedraalin rakentaminen aloitettiin jo vuonna 1230 ja sen rakentaminen kesti satoja vuosia. Miten tällainen kuuluisa nähtävyys tulisi valokuvata?
Nähtävyydet kuvataan usein kaukaa, silmien korkeudalta ja siten, että ne mahtuvat kokonaisuudessaan kuvaan. Tästä johtuen monella samasta nähtävyydestä otetulla valokuvalla on taipumusta näyttää samankaltaiselta. Se voi käydä tylsäksi.
Halusin kohteesta jollain tapaa normaalista poikkeavan valokuvan. Halusin kuvaan mukaan vinoja viivoja tuomaan vähän energiaa ja tyttäreni Emman, koska kyseessä oli lomakuva. Otin kuvan suoraan katedraalin edestä, vähän vinosta ja siten, että hämmästelevä Emma tulee mukaan kuvan alanurkkaan.
Kuva on läheltä, joten katedraalin moninaiset yksityiskohdat pääsevät oikeuksiinsa. Kuvassa voi tarkastella asioita jotka jäisivät laajemmassa näkymässä huomaamatta. Kuvassa on paljon vahvoja viivoja. Viivat sekä Emman katse johdattelevat katsetta korkeuksiin kohti tornien huippuja ja pilvistä taivasta. Onko tällainen kuva kuuluisasta nähtävyydestä normaalia parempi vain huonompi? En todellakaan tiedä, mutta ainakin siinä on jotain erilaista.